1

Lauri Koittola: ”Miksi kirota pimeyttä, kun voi sytyttää kynttilän?”

Taisin ensimmäisen kerran lukea kyseisen sanonnan jostakin Philip Yanceyn kirjasta. Se jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. ”Pimeyden kiroaminen” kuvastaa erinomaisesti suurta osaa Suomen seurakuntien mentaalista tilasta. Joko pelätään lopunaikoja tai muuten vain surkutellaan ympäröivän yhteiskunnan epävakautta ja samalla käperrytään yhä tiukemmin omaan seurakuntabunkkeriin. Kavalinta on passivoituminen ja tyytyminen siihen mitä näemme ympärillämme juuri nyt.

Uskon, että yksi merkittävä syy tappiomielialaan seurakunnissa on oppi lopun ajoista, tai ainakin mielikuvat niistä. Koska uskotaan, että ajat ei tästä enää kummene vaan pimeys vaan syvenee, on aika kaivaa poterot ja ryhtyä viivytystaisteluun. Mutta mitä vastaan? Eikö Jeesus voittanutkaan sotaa ristillä? Eikö meidän tehtävä olekaan tehdä kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi oli ympäröivät olosuhteet millaisia tahansa?

Olemme jotenkin kadottaneet fokuksen. Olemme hukanneet toivon. Eikö ensimmäisten opetuslasten esimerkki osoittanut, että meillä on missio, jota eivät mitkään ympäröivät olosuhteet voi pysäyttää? Meillä on takanamme voima, joka loi maailman tyhjästä ja herätti Kristuksen kuolleista. Eikö Jeesus itse sano, että seurakunta on perustettu kalliolle, jota eivät tuonelan portit eli edes kuolema voi voittaa?

Mitä tapahtuisikaan jos voisimme voittaa niin helposti ajatuksiin hiipivän epämääräisen pelon ja uskoa todeksi sen, mitä meistä Kristuksen ruumiina sanotaan? Me olemme ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka [meidät] on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9)

Kun seurakunta – me Jeesuksen seuraajat ja Jumalan perheen jäsenet – löydämme todellisen identiteettimme, mikään ei voi estää kokonaisten kaupunkien muuttumista. Minulla on luja luottamus siihen, että voimme olla todellinen muutos kaupungeissamme, kun yhdessä muiden seurakuntien kanssa vain teemme sitä, mihin meidät on alunperinkin kutsuttu.

Me emme voi enää olla pimeässä, sillä meistä on tullut valon kantajia. Me olemme maailman valo, maan suola, kaupunki vuorella. Ei enää tyydytä kiroamaan pimeyttä, vaan sytytetään kynttilä. Annetaan syttyneen valon loistaa ja vetää ihmisiä lähemmäksi Jeesusta.

Lauri Koittola

Lauri Koittola

Kirjoittaja on turkulaisen Hopeseurakunnan (Turun vapaaseurakunta) työntekijä.

Comments 1

  1. Kukka ahlström

    WAUDEE😆 VALOA Kansalle , joka pimeydessä vaeltaa, noi ja Suolaa sekä Lauri-poikii 😆😆🙌

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *